|
|
|
|
![]() |
|
|
|
|
|
![]() |
|
|
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
|
|
|
|
||||||||||||||||
|
|
|
||||||||||||||||
|
|
|
||||||||||||||||
|
|
|
||||||||||||||||
|
|
![]() |
|
|||||||||||||||
|
|
|
||||||||||||||||
|
|
|
|
Käden jälkiä Piirtäminen, osa minua joka on tosin ollut paitsiossa jo pidemmän aikaa. Olen kuitenkin palaamassa sen pariin uudestaan. Tällä sivulla on kuvia lähinnä piirroksista ja myöhemmin myös maalauksista. Toisella sivulla on kuvia puutöistä joiden parissa vietin vuoden verran, ollessani puutyöpajalla harjoitelussa. |
"Mylene Farmer" Mylene Farmerin musiikki ja varsinkin artisti itse miellyttävät, joten täytyihän hänetkin piirtää. Mallina oli "Dance Remixes" -levyllä oleva kuva. Lyijykynä, 1995. |
|
"Bambu" Kiinalaisessa maalaustaiteessa pyritään vangitsemaan yksinkertaisin siveltimenvedoin yksittäinen kohde tai kokonainen näkymä. Tämä bambu-maalaus on minun yritykseni. Sivellin ja tussi, 1997. |
"Juanito (John) LaCoste" John LaCoste oli yksi vanhoista Escrima mestareista. Tämän piirroksen mallin otin vanhasta valokuvasta. Lyijykynä, 1998. |
|
"Pink Floyd" Pink Floyd, yhtye jonka musiikista joko pitää tai jota ei voi sietää, harmaata aluetta ei tunnu olevan. Tämän piirroksen mallina oli "Division Bell" -levyllä oleva kuva. Lyijykynä, 1995. |
"Alaston" Olen lähes aina piirtänyt vain lyijykynällä, joten ajattelin kokeilla myös muita välineitä. Tämä alastonkuva on piirretty hiilellä. Mallina oli kuva kirjasta "Figure in Motion". Hiili, 1997. |